Tämän vuoden kiivaana käynyt Luowa-alustan kehitystyö alkaa kantaa hedelmää, kun nelosversion julkaisu lähestyy maaliviivaa.
Mikäli olet eksynyt tähän blogiin asiakaskuntamme ulkopuolelta, Luowa-alusta on yhdistetty verkkokauppa- ja sisällönhallintajärjestelmä, jolla pääasiassa toteutamme kaikki tekemämme sivustot.
Versio nelosen myötä Luowa saa isoimman käyttöliittymä- ja toiminnallisuuspäivityksen aikoihin. Luowa on luonteeltaan roll-in järjestelmä, eli aina kun ominaisuus saadaan valmiiksi, se tulee kaikille asiakkaille automaattisesti. Huolehdimme päivityksiä tehdessä, että uudistukset toimivat kaikilla sivuillamme. Eli jos olet saanut meiltä vuonna vaikkapa vuonna 2015 tehdyn verkkosivun, niin pidämme huolta, että uusimmat ylläpidon tekniikat ovat yhteensopivia myös sen kanssa.
Tämän päivityksen myötä suurin uudistus on täysin alusta alkaen uudelleen koodattu sisällönhallinta, mutta muutakin uudistusta on tapahtunut. Jatkossa näet sivun sellaisena kuin se näkyy asiakkaalle, muokattavat kohdat on ympäröity erivärisillä katkoviivoilla. Vihreät kohdat ovat suoraan kirjoitettavissa sisältöön, siniset aukaisevat tutun sisältöeditorin ja punaiset ovat jaettuja sisältöjä. Jaetut sisällöt ovat sisältöjä, jotka näkyvät usealla sivulla ja yhden muokkaus vaikuttaa kaikkiin sivuihin. Nämä sisällöt löytyvät myös entiseen malliin Sanakirjasta.
Mutta annetaan videon puhua puolestaan:
Videolla esitellään pääpiirteissään eri toiminnot, iso rooli on myös reippaasti helpommin käytettävällä sivupuulla. Uudessa järjestelmässä sivupuuta muokataan paikallisesti nopeasti ilman nettiyhteyden käyttöä. Vasta kun olet saanut sivupuun mieleiseksi, voit tallentaa sen nappia painamalla. Tai jos jokin meni pieleen, voit palauttaa sivupuun ja sivun sisällön alkuperäiseksi Palauta-napista.
Toinen uusi ominaisuus on automaattinen versiohallinta. Jokainen sivustollesi tekemä muutos jää sivuhistoriaan talteen, joten voit tarkastella mitä muutoksia on aikojen saatossa tehty ja kuka on ne tehnyt. Lisäksi myös pieleen menneet päivitykset on helppo palauttaa entiselleen sivuhistoriasta.
Lisäksi Luowaan on nyt tullut sisäänrakennettu chat, jolla voit tehdä helposti julkisella sivulla näkyvän asiakaspalvelu-chatin ilman kolmannen osapuolen ohjelmistoja. Chat on täysin sisäänrakennettu, joten kytket vain chatin päälle sivun oikeasta yläkulmasta ja sivustosi käyttäjät näkevät chat-mahdollisuuden sivun oikeassa alareunassa. Tällä hetkellä vielä chatin asennuksessa tarvitaan hiukan Luowan asiantuntijoiden työpanosta, että chat-ikkuna olisi yhdenmukainen muun sivustonne ilmeen kanssa.
Luowa V4 päivittyy kaikille asiakkaillemme tämän vuoden loppuun mennessä ja kuten aina, mikäli käytössä menee sormi suuhun, niin meille voi soittaa tai viestitellä muulla tavoin :)
Terveisin,
Tero Ojala
Ohjelmistosuunnittelija / Luowa