Mistä on hyvä verkkokaupat tehty? Hyvästä suunnitelmasta, sitä tukevasta toteutuksesta sekä jatkuvasta kehityksestä.
Tästä se lähtee, ensimmäinen Luowan blogikirjoitus! Aloituksena on kunnianhimoinen tavoite kirjoittaa kokonaisvaltainen opas henkilöille, joka harkitsee verkkokaupan perustamista tai miettii sitä, kuinka nykyisestä saisi enemmän tuottoa.
Aloitan kuitenkin kertomalla aluksi hiukan itsestäni ja sitä kautta toivottavasti lukija voi päätellä, että kannattaako näitä edes lukea :) Tämän kirjoitushetkellä olen 37 vuotias mainostoimistotaustainen ohjelmoija, olen ollut alalla vuodesta 2004 lähtien ja toiminut koko urani mainostoimistoissa rakentelemassa ohjelmistoja sekä käyttöliittymiä markkinoinnin ja myynnin ympärille. Verkkokauppoja olen tehnyt asiakkaille koko urani ajan ja niitä on tullut tehtyä jotain 50 ja 100 toteutuksen välimaastossa.
Ensimmäinen isompi kokonaan itse tekemäni (kaupallinen) web-ohjelmistoni oli Synergia Foxy -julkaisujärjestelmä, joka julkaistiin vuonna 2005 ja hämmentävää kyllä, tuntuu yhä olevan käytössä. Vuonna 2009 rakensin ensimmäisen oman verkkokauppa-alustani ja sitä käytti kymmenkunta eri kokoluokan asiakasta. Joukossa oli isoja teknologiajättejä kuten BLC, mutta myös pieniä putiikkeja kuten teelaatuihin erikoistunut myymälä.
Ensimmäisessä järjestelmässä kuitenkin oli joitakin runkotason puutteita, ja niistä opituista virheistä johtuen, aloitin uuden alustan koodaamisen vuonna 2014. Se otettiin ensimmäisenä käyttöön toimistotarviketukku.fi -verkkokaupassa. Toimistotarviketukku.fi on oma yritykseni, joten sillä on helppo testata uusia ominaisuuksia ja myynnin työkaluja, virheistä voi olla vain itselleen vihainen ;)
Nykyisin tuo vuonna 2014 alkunsa nähnyt alusta tunnetaan nimellä Luowa ja se on pääasiallinen alusta, jota digitoimistomme Luowa Oy käyttää asiakasprojekteissa, mukaan lukien myös normaalit verkkosivut. Luowa laajentui nopeasti myös perinteiseksi julkaisujärjestelmäksi. Web-sivu, jolla tälläkin hetkellä olet, pyörii myös Luowa-alustan päällä.
Mutta palataanpas takaisin verkkokauppa-kokemukseen. Toimistotarviketukku.fi perustettiin alkuvuodesta 2015, alustalla oli oma järjestelmäni, joten pystyin hyvin vapaasti muuttamaan kaikkea siihen suuntaan mitä halusin. Ensimmäisenä vajaana vuonna liikevaihtoa tuli 104 000 euroa, seuraavana 266 000 euroa ja kolmantena 418 000 euroa. Vielä menossa oleva tilikausi ennustaa tälle vuodelle 600 000 euron liikevaihtoa, eli verkkokaupassa on melko tasaista 200 tuhannen euron vuosikasvua. Tällä hetkellä kauppa tuottaa omistajilleen n. 120 000 euroa vuodessa. Ei mitään mieletöntä, mutta hyvä alku.
Harkitsin kaupan alustalle myös Wordpress-pohjaista WooCommercea sekä Drupal-Commercea. Molemmissa ilmaisratkaisuissa minua häiritsi niiden lähtökohdat. Wordpress on kuitenkin pohjimmiltaan blogialusta. Se näkyy käyttöliittymässä, lähdekoodissa ja tietokannoissa. Koko ajatus siitä, että verkkokauppa olisi plugin muiden joukossa, ei tuntunut oikealta lähtökohdalta. Niiden muokkaaminen vastaamaan minun ajatusta hyvästä verkkokauppa-alustasta olisi ollut niin valtava urakka, että oman alustan tekeminen pitkässä juoksussa säästi aikaa, rahaa ja hermoja. Lisäksi myös oman alustan keskitetty päivitettävyys painoi vaakakupissa, koska Luowa-alustaa kuitenkin käyttäisi useat asiakkaat.
Mutta se kirjoittajan historiasta. Lähdetäänpä purkamaan mistä on hyvät verkkokaupat tehty.
2. Idea & rahoitus
Kaikki tietenkin lähtee ideasta, verkossa voi myydä käytännössä (lähes) mitä tahansa. Jos sinulla on jo olemassa-olevaa liiketoimintaa, voit miettiä sen myyntityön osittaista ulkoistamista verkkokauppaan.
Verkkokaupan ei tarvitse olla perinteinen tuotepohjainen verkkokauppa, voit myydä palveluja, räätälöityjä villasukkia, pitopalvelua tai vaikka kesäteatterin lippuja. Yksinkertaisimmillaan verkkokauppa voi olla vain ”Osta tästä”-nappi nykyisellä web-sivuillasi, josta asiakas ostaa tuotteesi muutamalla klikkauksella. Verkkokauppa voikin olla pelkästään myynnin edistämisen työkalu, eikä kokonainen erillinen liiketoiminta.
Jos taas myyt tuotteita, on Excel ystäväsi. Laske yhteen liiketoimintasi kulut, kuten vuokrat, palkat, tietoliikenneyhteydet ja järjestelmien ylläpidot. Sen jälkeen laske paljon tarvitset katetta tuotteista ja paljon niitä tulisi myydä, että katat liiketoimintasi menot.
Varaa riittävästi rahoitusta alun hiljaisiin hetkiin. Verkkokauppa ei lähde myymään hetkessä.
Riittävä alkukassa lienee myös itsestäänselvyys inventaarion hankintaan, mutta laske rahoitustarpeeseesi mukaan myös riittävästi kassaa verkkokaupan rakentamiseen. Olen ehkä hiukan puolueellinen tässä asiassa, mutta vain harvat pystyvät rakentamaan tekniikaltaan, brändiltään ja myynniltään vakavasti otettavan verkkokaupan tee-se-itse menetelmin. Verkkokauppa-tuotantoon kannattaa varata 2000 – 5000 euroa, riippuen siitä miten paljon ideaasi tarvitsee räätälöintejä ja miten paljon ”lapioimista” haluat itse tehdä. Toki tuo viiden tonnin kattohinta on vain suuntaa antava, tiedän verkkokauppatoteutuksia, jotka ovat maksaneet yli sata tonnia, mutta ne nyt eivät ole enää tämän oppaan piirissä ;)
Jos taas haluat vain yksinkertaisen ”osta tästä”-napin, niiden kustannukset ovat vain muutamia satasia.
3. Kilpailun analysointi
Ehkä tärkein asia verkkokaupan perustamisessa on idean jälkeen tarkastaa kilpaileva liiketoiminta. Etsi kilpailijoilta myymiäsi tuotteita, katso heidän hintataso ja sillä voit laskea kyseisen tuotesegmentin katetason. Jos taas olet keksinyt uniikin tuotekatalogin (onneksi olkoon!), katsele sen tyylisiä sivustoja, jotka vastaavat näkemystäsi samasta asiakasryhmästä.
Kun yhdistät saamasi katteen aiemmin tekemääsi kululaskelmaan, voit selvittää kuinka paljon tuotteita täytyy myydä, että liiketoimintasi olisi kannattavaa. Laskelma kannattaa tehdä kuukausitasolla, jolloin voit nopeammin reagoida myynnin muutoksiin. Tämä laskelma on hyvä tehdä ennakkoon, että sinulla on faktatietoa siitä, mitä myyntilukuja verkkokauppasi toiminta vaatii. Muuten verkkokauppias saattaa vetää mutulla helposti vuodenkin, kunnes tajuaa, että eihän tästä jää mitään käteen tai, että olisi voinut saada paljon enemmän.
Lisäksi kilpailijoita tarkastelemalla näet mitä he ovat tehneet hyvin ja mikä parempaa, mitä he ovat tehneet päin persettä. Huomaa myös mitä termejä kilpailijasi toistavat tuotteissaan, tämä on tärkeää tuotetietoja rakentaessa, että käytät samoja termejä hakukoneoptimoinnissa. Tämä on erityisen tärkeää Pahimman Kilpailijasi™ kohdalla ja jokaisella pitää olla yksi arkkivihollinen. Se motivoi eteenpäin elämässä ;)
Eli kohta sinulla on tiedossasi:
- tuotteiden maksimi-hintataso
- asiat mitä sinun täytyy tehdä paremmin kuin kilpailijat
- tarvittavat termit hakukoneoptimointiin
Enää sinun täytyy tehdä kaikki edellä mainitut paremmin kuin kilpailijat! Helppoa!
4. Verkkokauppa-alustan valinta
Kun sinä tiedä mitä sinun täytyy tehdä ja mihin hintaan, voitkin tehdä älyllisen valinnan verkkokauppa-alustan suhteen. Verkkokauppa-alustojen markkinat ovat melko hyvin saturoituneet Suomessa ja hintataso on löytänyt tason, jossa liiketoiminta on kaikille osapuolille järkevää.
Itse lähtisin ajatuksesta, että ilmaista lounasta ei ole. Näennäisen ilmaiset avoimen lähdekoodin järjestelmät vaativat kuitenkin ylläpitotyötä ja palvelintilaa siinä missä maksullisetkin. Jos alustoja arvioidaan tuntityöpohjaisesti, WooCommerce ja muut vastaavat vaativat enemmän työtunteja kuin esimerkiksi MCF, Finqu tai Luowa.
Jos itselläsi on hyppysissä kaikki tekniikkaan liittyvä, voit säästää siinä kuukausitasolla n. 40 euroa. Mutta loppupeleissä verkkokaupan ylläpitokustannus on yksi pienimmistä kuluista verkkokauppa-liiketoiminnassa, joten harkitse tarkkaan onko tuo 40 euron säästö vaivasi arvoista. Voin taata, että verkkokauppayrittäjällä tulee olemaan parempaakin tekemistä kuin säätää Contact Form 7 -pluginin päivitysten kanssa ;)
Aloittava verkkokauppias keskittyy helposti muutamien kymppien säästämiseen kuukausimaksuissa.
Kustannutusten sijasta kannattaakin katsoa enemmän sitä, että soveltuuko joku alusta ominaisuuksien ideaasi sekä kilpailijoiden päihittämiseen. Itse nostaisin myös suureen arvoon sen, kuinka paljon verkkokauppa-tarjoaja pystyy keskittymään juuri sinun palvelemiseen. Kuten Idea-kohdassa mainitsinkin, on tärkeää, että sinulla on tekninen kumppani, joka pystyy ja haluaa räätälöidä kauppaa juuri sinun tarpeisiin.
Kannattaa myös tiedustella onko alustassa miten paljon sisäänrakennettuja myynninedistämistyökaluja, koska mitä enemmän alustassa on työkaluja myynnin edistämiseen, sen vähemmän tarvetta muihin erilliskustanteisiin työkaluihin.
Mikäli sinulla on myös myymälä, on myös erinomaisen näppärää, mikäli verkkokauppa-alustassa on myös kassajärjestelmä. Tällöin verkkokauppasi ja myymäläsi inventaariot pysyvät reaaliaikaisena ja hyvin tehty kassajärjestelmä ilmoittaa, mikäli tuotteen saldo on nolla myös myymälämyynnissä. Esimerkiksi jos tuote on ainoa laatuaan ja se keretään ostamaan verkossa juuri ennen myymäläasiakasta, on tämä asia hyvä näkyä myymälämyyjälle. Lisäksi toki alennuskoodit, myynnin raportit ja muut sellaiset ovat näppärästi yhdessä paikassa.
Verkkokauppa-alustoista ainakin oma Luowa-järjestelmämme sekä Finqu sisältää sisäänrakennetun kassajärjestelmän.
Viimeisenä kohtana vielä toimistotarvikemaailmasta oppineena kehottaisin harkitsemaan tarkkaan, miten hyvin verkkokaupassa on hoidettu massahinnoittelu, massainventaariot sekä integraatiot eri järjestelmiin. Toimistotarviketukku.fi:ssä on liitännät eri maahantuojille, tuotesegmenttien kate-hinnoittelut sekä liitännät sähköiseen laskutukseen. Tämä on kullanarvoista, koska kymmenien tuhansien tuotteiden katalogien ja tuhansien tilauksien hallinnoiminen ilman noita työkaluja olisi oman käsitykseni mukaan samalla tasolla vesikidutuksen kanssa.
5. Tuotteiden syöttö
Verkkokaupan tuotteiden syöttöön on monia vaihtoehtoja, mutta tämän otsikon alla käsitellään enemmänkin sitä, että mitä tietoja tuotteisiin kannattaa syöttää.
Mutta käydään ensin karkeasti läpi syöttömenetelmät:
- Käsin syöttäminen. Toimii vielä muutamien satojen tuotteiden katalogissa
- Sisäänajo esimerkiksi Excelistä tai vastaavasta. Näppärä aloitustapa, hyvä verkkokauppa-alusta muokkautuu aineiston tarpeen mukaan, eikä toisinpäin. Esimerkiksi Luowa-verkkokauppaan saa tuotua tuotteet kuvineen Excel-aineistosta.
- Integraatiot tukkureille. Paras vaihtoehto, tällä tuotekatalogi ja varastosaldot säilyy aina ajan tasalla. Vaatii yleensä ohjelmiston räätälöintiä.
Mutta sitten siihen mitä tietoja tuotteisiin pitäisi laittaa ja tämä kohta hyppääkin jo vahvasti hakukoneoptimoinnin puolelle. Mieti millä termeillä asiakkaat etsivät tuotteita ja käytä niitä termejä tuotteen kategoriassa, nimessä ja kuvaustekstissä vuolaasti.
Esimerkiksi tuote ”Ilmanvaihdin” on ehkäpä normaali nimike tuulettimelle, mutta harvat etsivät Googlesta ilmanvaihtimia. Eli vaikka tuotteen virallinen nimike olisikin jotain muuta, käytä aina kansankielistä vaihtoehtoa. Voit laittaa virallisen nimen esimerkiksi kuvaukseen, että ammattilaiset löytävät etsimänsä.
Monien tutkimusten mukaan yleisin ärsyttävyyden aihe verkkokaupoissa on puutteelliset tuotetiedot ja puuttuvat tai huonolaatuiset kuvat. Eli mikäli vain tuotemäärä ja siihen vaadittavat työtunnit sen sallivat, tee jokainen tuote huolellisesti ja hommaa siihen isoresoluutioiset kuvat. Suosittelen vaikka palkkaamaan työntekijän tai ulkoistamaan tämän työn, koska hyvät tuotetiedot maksavat itsensä takaisin.
Mutta lopettelen ykkösosan tähän, seuraavaksi sitten käsitelläänkin verkkokaupan markkinointia.
Tero Ojala